Aihe: Pete lätkän MM-finaaliin, jääkiekon mm-kisat | Avainsanat: suomi-ruotsi, tre kronor
Tattaraa. Ekana targettina päivälle oli tietenkin päästä tiiraamaan länsinaapurin nöyryyttämistä livenä. Hallille hengailee ja päätä seinään. Päässä ei taaskaan liikunut mitään ja homma tuntu jo hieman pattitilanteelta. Päätin ratkaista dilemman kuitenkin muuttamalla alter egoani. Suureksi surukseni huomasin päätyteeni kolmen kruunun gay- epäiltyyn fanijoukkoon.
Kelasin kuitenkin hieman omistautua uuteen rooliini. Tein vähän kyselyjä ja hengailin hemohes- Ruotsalaisten kanssa alistaen henkisesti meitä sinivalkoisia.Sain myöhemmin hieman alistusta myös omiltani, kun pillastunut fanilauma jahtasi mua ympäri parkkipaikkaa. Eihän siinä viel kaikki. Yx trokari Halifaxista tuli ripittämään mua oikeen olan takaa, nice to be wanted, just.
Kauaa ei kuitenkaan ollut aikaa peliin ja bongasinkin hallin edessä roskikskärryjä työntelevän duunarin. Kävin ziigaa mihin roskat vietiin ja niiden tyhjennyspaikka oli hallin takana, mistä olisi helppo loikkia salaa katsomon puolelle. Kiersin toiselle sivustalle, jossa toinen kaveri tuuppaili kärryänsä eteenpäin. Käytin tilaisuuden hyväkseni, sukelsin roskien sekaan ja oikeen kyydillä aitiopaikalle.
Aika lepposa käry jäi roskakyydistä, toisaalta se ei juurikaan eronnut aikasemmasta ruusun tuoksustani. Kattelin teurastuksen muka nöyrtyneenä vaikka samaan aikaan sisälläni huusin hoosiannaa jänisräikkä lapasessa. Mazin jälkeen uutta matoa koukkuun ja duunaamaan lakanaa finaalipäivää varten, koska vakaa aikomukseni oli päästä sinne. Samalla kun käytin järjettömän upeita taitelijanlahjojani avauduin kohtalostani, mikäli en oo sunnuntaisessa finaalissa.
Jos en siellä törrötä, joudun leikkaamaan permanentatun fledani ja ottaa Tre Kronor- tatuoinnin. Sehän ois suurimmasta osasta mukavaa, ite en vaan satu lämpenemään idealle. Voisin saman tien muuttaa Jönköpingiin ja tatuoida chilimakkaran sisäreiteen ja ostaa Rogainea fattan rahoilla.
Näillä mennään, huomenna rukouksiinne on vastattu ja pannaan tää homma pakettiin.
6 kommenttia toistaiseksi
Jätä kommentti
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>





Ihan jees tietää mistä veto oli sun kohdalta, mutta mitä se sun kaveris häviää jos tai oikeestaan kun olet finaalissa? ja tsemppiä peliin pääsyyn tietenkin.
Kommentti kirjoittanut Paula toukokuu 18, 2008 @ 8:57Mitä sitte jos tää oli mainoskamppania. Vaikka karhu onki parempaa niin tää oli kyl yks parhaista mainoksista karjalalle ikinä. Ja nerokas idea kaikin puolin. Hauskaa kateltavaa ollu, kiitos siitä.
Kommentti kirjoittanut Hasssuhesssu toukokuu 18, 2008 @ 11:31Kaikki varpaat ja sormet on pydessä että jäbä pääsee finaaliin tänä yönä! Jos sun on uhraus tehtävä poikarakkauden puolesta, niin sekin on parempi kuin Tre Kronor tatuointi, eikä sitä tarvi kato kertoa kellekään. Anna palaa, tää on ollut hauskinta settiä pitkään aikaa! Puss!
Kommentti kirjoittanut Taru toukokuu 18, 2008 @ 16:15Vittu sä oot turha, homo!
Kommentti kirjoittanut Jallu toukokuu 18, 2008 @ 22:11sun on pakko jatkaa tän jälkeenki tän tyyppisillä jutuilla, tää on ollu suuri osa mun elämää viimeset 2,5 viikkoa. ja kkiinostais kyllä tietää mitä kaveris häviää jos pääset finaaliin.kiitos.
Kommentti kirjoittanut fani toukokuu 18, 2008 @ 22:26Turha ja spede!
Kommentti kirjoittanut Paskaa toukokuu 19, 2008 @ 8:26