Aihe: Pete lätkän MM-finaaliin, jääkiekon mm-kisat | Avainsanat: Halifax, jääkiekko, quebec, witosetju
Se oli kasilta ylös tänään, täyspakkaus selkään ja moottoritien varteen liftaamaan, suuntana Quebec. Otin Ossi Väänäseltä saamani mailan kyytiin, johon laitoin Suomen pelipaidan roikkumaan. Kelasin käyttää sitä maksuvälineenä suorittaakseni osuuteni matkasta.
No eihän sinne provinssiin oo Halifaxista matkaa ku 1024 kilsaa, muttei ihan jalkasin viittis painella.Semi- maailmanmyyneenä, staga pystyyn ja hit the road. En kauaa ehtiny toikkaroida, ku rekkojen pölyttämänä ilmeeni kirkastui auton pysähtyessä ja peruuttaessa luokseni. Tosin havaittuani, ketä autossa oli, maailmani mureni. Oha se varma, et Witosketjun paaviaanejahan siellä oli. En nyt oikeen tienny, pitäskö itkee vai itkee.
Vaihtoehdot oli aika nollassa, joten kyytiin vaan ja sormet ristiin. Suurin ihmetyksen aiheeni oli, miten kukaan kavereista oli ajokunnossa. Sinisilmäisenä uskoin kaiken ja hetkeä mmyöhemmin myös totesin sen todex. Tuleva kaxtoistatuntinen ehkä kuitenkin hieman jännitti mieltäni, joten nautin KTM:n kans hieman mummon sekamehuu limellä höystettynä. Matka sujui sukkelaan Iron Maidenin tahdittamana, kunnes musakanava. KTM:n kanssa musamielipiteet eivät ihan kohdanneet ja näin ollen ehkä hieman nullotimme.
Myöhemmin snara palo sit kokonaan ja lähin jo puhelinkoppiin soittaa vastapuhelua, ihan kenelle tahansa. . Mil prossal kukaan ei ottanu puheluu vastaan. Nöyränä poikana takas Witosketjun autoon ja pienempää silmään. Matka jatku ja pukamat tarakassa kasvoi entisestään.
Onnex Jallu oli kuitenki piirtäny upeen kartan, jonka avulla ei ikinä oltas löydetty perille. Aikavyöhykkeen vaihtuessa, vaihtu myös kieli. Kaikki kirjotetut ohjeet oli amerikax ja nyt kaikki kyltit o ranskax. Otsalappu kaaliin ja lisää vettä myllyyn.14:sta tunnin kituutuksen jälkeen pääsin vihdoin vaaka- asentoon ja nyt meen vetää unta kaaliin.
Huomenna paljastan hieman suunnitelmiani, miten meinaan päästä finaaliin ja sunnuntaina ennen finaalia kerron vedon kohteen. Voi olla, etten palaa enää astialle sen jälkeen ollenkaan.
Aihe: Pete lätkän MM-finaaliin | Avainsanat: haastattelu, Halifax, media, Q104, The Chronicle Herald
Tänään piti tulla paketti ja ohan se varma, et varmaan jolleki tuli, muttei mulle. Venasin jonkun hotlan aulas kax timmaa turhaan ja sit leikkas kii. Menin Fat Dannyn huoneesen lukee lehtee ja sain juhlaidean. Tänään oon mediamoguli. Kartotin mahdollisuudet ja päädyin radioon. Aurinko paisto Halifaxissa pitkästä aikaa, mutta osuuko se risukasaan, onkin jo toinen juttu.
Aikaa säästäkseni koodasin paikalliseen Radio Rockiin. Matka oli aika pitkä, joten menin keppihevosella sinne. Ummikkona painelin matalaan, antennivoittoiseen tiilitaloon, jonka respassa suureksi hämmästyksekseni reissun ensimmäinen Irma hymyili mulle. Tosin vahingossa. Irma neuvo mut yläkertaan ja vähän aikaa odotettuani pääsin Tomin hellään huomaan Q104:sen studioon. Nopeat esittelyt, referoitu matkatarina ja mikki suuhun. Siinä kerroin reilulle sadalletuhannelle kuulijalle, mikä on homman nimi. Tom kiitteli yllättävästä vierailusta ja vastapalvelukseksi lupasin lähettää radioasemalle Karjalaa kotiuduttuani.
Fiilis oli hyvä parin matalapaineen keskustassa vietetyn hetken jälkeen ja painelin stadionille, kiikarissa lippu Kanada- peliin. Olin ehkä löytänyt keinon päästä ineen ilman lippua. Fiilistelin päivän korkeatasoista meininkiä, ku joku punatukkanen kundi bongas mut hallin edestä. Siis ei sillee. Kevin, joka oli 2 viikkoa sit alottanu paikallisessa Heraldissa oli kuullu mun läpät radiosta ja oli tullu hallin liepeille ettii mua. Osa turisteista ties mut ja osas sanoo, et enemmin tai myöhemmin ilmaannun hoodeille,
Punatukka halus tehä must jutun, kysyin et haluuxe potkut. Kundi bjuudas mulle kaffet, kyseli hässäkät ja lopux joku saksalainen fraulein tuli ja nappas kuvan. sen kamerastta tuli sinistä savua sen jälkeen. Jäin törröttää pihalle monttu auki, et mist nyt tuulee.Eihän siinä. En tajunnu koko koko juttua, niinku jotain muuta tajuisin, mut päivästä jäi aurinkoinen kuva.Auringonpimennys tosin iski. Kanada-matsin toisessa erässä ja kesti aina tappiin saakka.
Nyt ei muuta ku huomista painotuoretta artikkelia venaamaan, jonka päätoimittaja o kuitenkin ottanu opinto- oppaaksi, älkää koskaan tehkö tälläsist kavereist juttui. Kello o 12 ja valtakunnassa kaikki hyvin. Mil prossal se paketti tulee huomenna?
Aihe: Pete lätkän MM-finaaliin, jääkiekon mm-kisat | Avainsanat: elefanttihäkki, Halifax, kalastamaan, vitosketju
Mil prossal tulee vettä taas kaatamalla, puhumattakaan kuuden tonnin bofoorista. Tän mestan sää vaihtelee enemmän ku vuoristoradal o korkeuseroja. Viikko takana kadonneen finaalipaikan metsästystä ja kaiken kaikkiaan hyvä meininki. Takaiskuja tippuu tasasen tappavan tahtiin ja jotenkin jaksaa uskoo, et niit positiivisii ois kans jaos jossain vaihees. Varmaan.
Tänään taas peruukki pyöri pääs nii, ettei eteensä nähny, toisaalta kukaan ei nähny muakaan. Soitin kalastaja- Hannulle, jota kävin eilen piirittämässä, se lupas soittaa takas ja ohan se varma et luuri o soinu minuutin välein sen toimesta. Ei kertaakaan. Se niistä hummereista. Tosin kuvioihin iski muutama muu hummeria muistuttava kaveri, ainakin väriltään, Witosketju.
Näin nää kaverit pari aikaa sit aurinkoisena päivänä, luomuravintolan pimeissä sisätiloissa, virkistävässä keinovalossa nauttimassa porkkanamehua ja ituja. Päästiin heti läppään ja ne pyys meitsii lauantai illax heidän kartanoonsa pyörähtämään ja vertailemaan, kuinka kukkasipulit tulisi istuttaa kevään tullen. Halusin myös puhua vapaastikasvattettavien kokolattiamattokanojen paremmista olosuhteista.
Saavuin mörön hanurissa sijaitsevalle villalle sateen piiskaamana ja ihan jäässä. Fyysisesti. Vein tuliaisix pari tölkkii Karjalaa ja lähinnä halusin mun kledjut kuivumaan ja kupillisen suurustettua kanakeittoa. Tarjolla oli Hassisen Kone, jota parikytpäinen, kurssilta ulos lentänyt poikakuoro veisas. Mut sit alko Lyyti kirjottaa. Keittiömestarilla oli pöytä koreena, kylmätilat pursuivat toinen toistaan houkettelevimilla juomillaan, kaikki tolpillaan olevat osoittautuivat erittäin mukavaiksi maanasukkaiksi ja fiilis oli ihan sikahyvä.
Tää oli niitä hetkiä, ku olis tehny mieli liittyä seuraan ja kirjotella sit pari viikkoa myöhemmin, mitä tapahtu. Jonkun muun kertomana. Mielenkiintoista porukkaa kerrassaan ja kokeneimmalla kaverilla o takanaan 28 peräkkäistä MM-kisaa. Patriotismi loistaa sädekehän lailla jokaisen kaalin päällä, jopa sen huonoo suomee puhuvan Vaasalaisen. Oikeita tyyppejä oikeella sialla.
Huomenis ois tiedos vähän analysointia joukkueista ja jos kaikki ei taas mee metsään, ni kiikutetaan James Bond- tyyppistä arvokasta tietoa joukkueenjohtajalle. Toivon saavani JJ:lta pientä jeesiä matkalla kohti Quebecia. Vannomatta paras. Huomen pitäs myös hoitaa ittensä maziin, ettei tää homma mee iha katolleen. Miten, jaa-a? Ohan se varma, et jotain o mieles.
Ja mil prossal ku o hyvät suunnitelmat päiväx, ni kaikki menee katolleen. Aamu lähti kyl kirkkaiden tähtien alla liikkeelle, ku menin pyörähtää Fat Dannyn kämpillä. Se kiskas kax perhepizaa tauluunsa siinä kun mä 3 slicea. Anyway, sil oli lepposa setti flaboja myytävänä ja tartti jeesii. Meitsi oli broke, 1+1=1, ay? Ehdin jo tuudittautua hyvänolon tunteeseen, ennen ku tiirasin pihalle.
Kalastajakaupungin aurinkoiset kadut olivat autioituneet ja muutama hassu fani-zombie nautti ydinlaskeumaa pisaroiden muodossa värittömältä taivaalta. Kaatosateessa oli astetta vaikeempaa myydä lippuja ei kenellekkään. Mittari näytti katkarapua ja koleus iski kuin korkeajännitys. Hokkarit naulaan tältä päivältä ja sisäpelikengät tassuihin.
Sain vessassa juhlaidean, raaputan arvasta itelleni lipun Kanadan matsiin tai voitan pelipaidan, soluttaudun Kanukki-faniksi ja hoidan itseni Quebeciin finaalilippu kiikarissa. Parin hassun pitcherin jälkeen ja ranne raaputtamisesta jäykkänä, laskeuduin vaaleanpunaisten elefanttien asuttamalta pilveltä. Tämä(kään) arpa ei voita. Tulipa puskista. Langenneena ja nöyränä poikana tajusin helvetin jäätyvän, ennen kuin voittaisin tässä pelissä.
Tää oli tuomiopäivä kaiken kaikkiaan. Suunnitelmat meni aivan päin sitä ja sai taas vaihteex todeta, ettei tää o ruusuilla tanssimista. Murphyn laki on siis todellakin olemassa. Vaikeuksien kautta voittoon ja uutta matoo koukkuun, on joku viisas aikoinaan todennut. Mut nyt o narinat naristu ja huomenna taas sata lasissa kohti uusia kommelluksia.
Aihe: Pete lätkän MM-finaaliin, jääkiekon mm-kisat | Avainsanat: Halifax, petefinaaliin
Ja millä prossalla aamu lähti käyntiin etsimällä. Nälkäkuoleman rajamailla, meizi vielä neuvottiin helvetistä itään, josta kuitenkin vertigoni avulla eksyin Cora’s- nimiseen mestaan ja nautin elämäni tähän mennessä maukkaimman aamiaisen, aistillisella tasolla. Mul oli hyvä kutina tästä päivästä.
Voittajatunnettani balsamoiden, päätin tehdä myös hilloo. Eilen vieraillessani kiekkohallin läheisyydessä, silmiini pisti eriväriset lippukauppiaat. Kelasin et ei tää nyt mitään ydinfysiikkaa oo, mut muutaman yrityksen jälkeen en saanu edes pestiä. Auto ojassa, vilkku päällä menin vielä kaupaamaan olemattomia taitojani ja säälistä sain koe-eläimen paikan.
4 lippua piti myydä tiettyyn hintaan ja oisin jatkos, mut vaan kax meni kaupax. Hinta oli kuitenki kohillaan myymissäni lipuis ja sain palkkiox tiketin Slovakia- matsiin. Oha se varma, ettei kukaan kato Suomen mazei ilman kahta Koivua. I was one short.
Uusi ukrainalainen ystäväni suostui ajalemaan hiukan vuokseni, vaikken siinä vaiheessa edes uhannut aseella. Sahakaupan kautta keskelle ei kenenkään- metsää, josta Koivu kyytiin, hophop. Tuli oli selkeesti kuskin hanurin alla, sillä paluumatka sujui puolessa ajassa menoon verrattuna.
Sain Koivun kiikutettua halliin ilman ongemii, mut 10 minuutin pelin jälkeen turvamiehet tuli kertoom et mul o liian pitkä. Kyse ei todellakaan ollut kalleuksista. 4 tuumaa o IIHF:n määritys pisimmälle mahdolliselle käytettävälle varrelle. Puolikas varsi olalla väijyin ehkä hieman skeptisenä Leijona- joukkuueen otteita Jotta voisin heittää epäilykseni helvetin kolmipäiselle koiralle, olihan mun pakko haastatella yhtä Leijonaa,,,
Ohan se varma et aamul ku herään, ni Star Trekin Spock tuijottaa mua suoraan silmiin. Ennen ku ehin kissaa sanoo, ni se sädetti mut suoraan Halifaxiin. No ei tietenkään ytimeen, vaan lentokentälle, joka on jostain kumman syystä rempassa, ainoan kerran olemassaolonsa aikana, kun Nova Scotiaan valuu näin paljon ihmisiä..
Sain pummattuu kyydin hoodeille ja hemmetti, onpa mukavan näkönen pikkuruinen kaupunki. Lähinnä tuli mieleen leffa Me, myself & Irene ja Rhode Islandin lähiö. Paikallinen kalalla elävä kansa on über ystävällistä ja erittäin huomaavaisia, ainakin näin kisahumun alussa. Saa nähdä missä vaiheessa ääni muuttuu kellossa. Katua ylitettäessä autot pysähtyvät jo kaukaa, jalankulkijan vasta ajatellessa tien crossaamista. Pormestari kultainen avain kaulassaan lienee luvannut liikenneystävällisimmälle asukkaalle tontin ylämaalta, tavallaan kun ollaan Skotlannissa.
Hype ei luonnollisestikaan ole lähellekkään huippuaan, mutta tän päivän Can-Usa mazi antoi osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Jos kisojen elinkaari jatkuu samanlaisena, se ei tule saavuttamaan huippuansa ennen finaalia, mikä takaisi kaikkien aikojen MM-kisat. No näitähän on povattu aikaisemminkin, mutta nyt taikina nousee hyvää tahtia pyyhkeen alla. Oman kortensa kekoon tuo tietenkin upeasti pukeutuneet fanit, joista suomalaiset eivät tänäkään vuonna lukeudu ravintoketjun huipulle.
Vartti sinne, vartti tänne. Vanha klisee, joka toimii täällä kuin junan vessa. Olit mis tahansa kylässä, ni joka paikkaan on vartin matka. Siitä huolimatta haitaribussit sahaavat ahtaita, juuri pinnoitettuja katuja ahkerasti edestakas, kyydissään mielenkiinnolla turisteja tuijottavia paikallisia. Takseilla onkin kova kilpailu asiakkaista, joka ilmenee hotellien piccoloiden lahjomisella. Vartti, se o jämpti.
Jämpti on myös se, et meizi meinaa luikkii Slovakia- maziin ineen, keinolla millä hyvänsä. Se miten äijän käy, jää nähtäväksi. Ja mil prossal ei o mitään nähtävää. Häp häp.
