Ohan se varma, et tuli nukuttuu sellasta Ruususen unta kaikki muutama hetki , ettei saanu silmii auki koko päivän aikana. Itseasias aika paljo saanu koko reissun aikana. Mazi alkoi jo yheltä paikallista aikaa ja alko pukata hoppua. Uus kaupunki ja ihan pihalla koko mestasta. Kolmen kilsan kävelyn jälkeen pääsin kuitenki tonteille, auringon paahtaessa huolella, kainaloiaa ajokoiran kokoset vaahtopallot.
Aikaa uppos tutusumisessa hallin ympäristöön, käytäntöön etc. Ensimmäisenä mielen maahan latas se tosiseikka, ettei täällä saanut rokata lippuja. Suomex siis Fat Danny suojatteineen ei edes saapunu Quebeciin. Olin jo hiemen laskenu sen varaan, et FD:ltä ois saanu duunia. Kaikkia selkääntaputtelijat olivat kadonneet ja perjantain lipun saaminen tuntui lähes mahdottomalta. Häntä koipien välissä olin jo valmis poistumaan hallilta ja miettimään seuraavan päivän jubinoita.
Parkkipaikalla eräs kaveri, J C Douglas, jota aluks luulin kytäx, esitteli itsensä Q104:n ohjelmapäälliköksi. Kun vierailin ratiossa, hän ei ollut paikalla, mutta oli kuullut haastatteluni. Heitin läpät ja olin suuntaamassa kohti siltaa, kun se anto mulle lipun Fin-Rus otteluun. Luulin aluks et mua viilataan, mut homma toimi ja olin taas kartalla.
Leijonien homma tosin ei toiminu ihan toivotulla tavalla ja nyt pitääkin yrittää hämmentää lauantain Hurri- matsiin kuponki kans. Ni ja lähestyvään finaaliin pitäs kekkailla joku vedenpitävä plääni, ettei veto kaadu niskaan. Mul olis suunnitelmia telkkarin varalle, mut nyt nousseen kohun takia en oikein jaksa uskoa siihen. B suunnitelma liittyy tietenkin poikarakkauteen ja Ruotsiin.
