Ja mil prossal ku o hyvät suunnitelmat päiväx, ni kaikki menee katolleen. Aamu lähti kyl kirkkaiden tähtien alla liikkeelle, ku menin pyörähtää Fat Dannyn kämpillä. Se kiskas kax perhepizaa tauluunsa siinä kun mä 3 slicea. Anyway, sil oli lepposa setti flaboja myytävänä ja tartti jeesii. Meitsi oli broke, 1+1=1, ay? Ehdin jo tuudittautua hyvänolon tunteeseen, ennen ku tiirasin pihalle.
Kalastajakaupungin aurinkoiset kadut olivat autioituneet ja muutama hassu fani-zombie nautti ydinlaskeumaa pisaroiden muodossa värittömältä taivaalta. Kaatosateessa oli astetta vaikeempaa myydä lippuja ei kenellekkään. Mittari näytti katkarapua ja koleus iski kuin korkeajännitys. Hokkarit naulaan tältä päivältä ja sisäpelikengät tassuihin.
Sain vessassa juhlaidean, raaputan arvasta itelleni lipun Kanadan matsiin tai voitan pelipaidan, soluttaudun Kanukki-faniksi ja hoidan itseni Quebeciin finaalilippu kiikarissa. Parin hassun pitcherin jälkeen ja ranne raaputtamisesta jäykkänä, laskeuduin vaaleanpunaisten elefanttien asuttamalta pilveltä. Tämä(kään) arpa ei voita. Tulipa puskista. Langenneena ja nöyränä poikana tajusin helvetin jäätyvän, ennen kuin voittaisin tässä pelissä.
Tää oli tuomiopäivä kaiken kaikkiaan. Suunnitelmat meni aivan päin sitä ja sai taas vaihteex todeta, ettei tää o ruusuilla tanssimista. Murphyn laki on siis todellakin olemassa. Vaikeuksien kautta voittoon ja uutta matoo koukkuun, on joku viisas aikoinaan todennut. Mut nyt o narinat naristu ja huomenna taas sata lasissa kohti uusia kommelluksia.
Aihe: Pete lätkän MM-finaaliin, jääkiekon mm-kisat | Avainsanat: Halifax, petefinaaliin
Ja millä prossalla aamu lähti käyntiin etsimällä. Nälkäkuoleman rajamailla, meizi vielä neuvottiin helvetistä itään, josta kuitenkin vertigoni avulla eksyin Cora’s- nimiseen mestaan ja nautin elämäni tähän mennessä maukkaimman aamiaisen, aistillisella tasolla. Mul oli hyvä kutina tästä päivästä.
Voittajatunnettani balsamoiden, päätin tehdä myös hilloo. Eilen vieraillessani kiekkohallin läheisyydessä, silmiini pisti eriväriset lippukauppiaat. Kelasin et ei tää nyt mitään ydinfysiikkaa oo, mut muutaman yrityksen jälkeen en saanu edes pestiä. Auto ojassa, vilkku päällä menin vielä kaupaamaan olemattomia taitojani ja säälistä sain koe-eläimen paikan.
4 lippua piti myydä tiettyyn hintaan ja oisin jatkos, mut vaan kax meni kaupax. Hinta oli kuitenki kohillaan myymissäni lipuis ja sain palkkiox tiketin Slovakia- matsiin. Oha se varma, ettei kukaan kato Suomen mazei ilman kahta Koivua. I was one short.
Uusi ukrainalainen ystäväni suostui ajalemaan hiukan vuokseni, vaikken siinä vaiheessa edes uhannut aseella. Sahakaupan kautta keskelle ei kenenkään- metsää, josta Koivu kyytiin, hophop. Tuli oli selkeesti kuskin hanurin alla, sillä paluumatka sujui puolessa ajassa menoon verrattuna.
Sain Koivun kiikutettua halliin ilman ongemii, mut 10 minuutin pelin jälkeen turvamiehet tuli kertoom et mul o liian pitkä. Kyse ei todellakaan ollut kalleuksista. 4 tuumaa o IIHF:n määritys pisimmälle mahdolliselle käytettävälle varrelle. Puolikas varsi olalla väijyin ehkä hieman skeptisenä Leijona- joukkuueen otteita Jotta voisin heittää epäilykseni helvetin kolmipäiselle koiralle, olihan mun pakko haastatella yhtä Leijonaa,,,
Ohan se varma et aamul ku herään, ni Star Trekin Spock tuijottaa mua suoraan silmiin. Ennen ku ehin kissaa sanoo, ni se sädetti mut suoraan Halifaxiin. No ei tietenkään ytimeen, vaan lentokentälle, joka on jostain kumman syystä rempassa, ainoan kerran olemassaolonsa aikana, kun Nova Scotiaan valuu näin paljon ihmisiä..
Sain pummattuu kyydin hoodeille ja hemmetti, onpa mukavan näkönen pikkuruinen kaupunki. Lähinnä tuli mieleen leffa Me, myself & Irene ja Rhode Islandin lähiö. Paikallinen kalalla elävä kansa on über ystävällistä ja erittäin huomaavaisia, ainakin näin kisahumun alussa. Saa nähdä missä vaiheessa ääni muuttuu kellossa. Katua ylitettäessä autot pysähtyvät jo kaukaa, jalankulkijan vasta ajatellessa tien crossaamista. Pormestari kultainen avain kaulassaan lienee luvannut liikenneystävällisimmälle asukkaalle tontin ylämaalta, tavallaan kun ollaan Skotlannissa.
Hype ei luonnollisestikaan ole lähellekkään huippuaan, mutta tän päivän Can-Usa mazi antoi osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Jos kisojen elinkaari jatkuu samanlaisena, se ei tule saavuttamaan huippuansa ennen finaalia, mikä takaisi kaikkien aikojen MM-kisat. No näitähän on povattu aikaisemminkin, mutta nyt taikina nousee hyvää tahtia pyyhkeen alla. Oman kortensa kekoon tuo tietenkin upeasti pukeutuneet fanit, joista suomalaiset eivät tänäkään vuonna lukeudu ravintoketjun huipulle.
Vartti sinne, vartti tänne. Vanha klisee, joka toimii täällä kuin junan vessa. Olit mis tahansa kylässä, ni joka paikkaan on vartin matka. Siitä huolimatta haitaribussit sahaavat ahtaita, juuri pinnoitettuja katuja ahkerasti edestakas, kyydissään mielenkiinnolla turisteja tuijottavia paikallisia. Takseilla onkin kova kilpailu asiakkaista, joka ilmenee hotellien piccoloiden lahjomisella. Vartti, se o jämpti.
Jämpti on myös se, et meizi meinaa luikkii Slovakia- maziin ineen, keinolla millä hyvänsä. Se miten äijän käy, jää nähtäväksi. Ja mil prossal ei o mitään nähtävää. Häp häp.
Aihe: Pete lätkän MM-finaaliin, jääkiekon mm-kisat, saku koivu | Avainsanat: montreal, petefinaaliin, saku koivu
Ja mil prossal Heikelä soitti aamu yheltä yöllä, ku tääl vedetään unta koteloon. Olin iiihan kohmees, enkä juurikaan saanut suutani auki. Kerranki näin. Ikimuistettava hetki muuttui kuitenkin tuota pikaa tasaiseksi tuhinaksi. Aamul kasilt ylös ja nauttimaan kokonaisen croissantin aamiaiseksi. Avauduin, et mis o loppumämmit, ku maksoin koko brekusta ja taas mulle jäi hopee lapaan. Breaking news.
Aurinkoinen Montreal näytti täysin eri kaupungilta verrattuna edellispäivän helvetin esikartanoon. Alkupaletti näytti lupaavaltan päivän koitoksia varten, mutta turhaan, aivan turhaan. Lähdin siis etsimään kadonnutta Koivua siinä toivos, et pääsis ekana uutisoimaan Leijonien uudesta sentteristä, Hengailin vanhas satamas ja piti rykästä pari haastoa narulle, ni paikalle kurvas sininen golf-auto, sisällään rouva toinen jalka haudassa, joka alko mellastaa et tarvii olla lupa kuvata. No lupiahan oli vaik muille jakaa ja eiku ritolat.
Huhuilin Sakua joka paikasta, kuten aikoinaan Mustanaamiota Norjan vuonoilla. Loppupeleissä suuntasin klyyvarini kohti Jarry Parkia, jossa turvauduin kissakoiran pyynteettömään apuun. Mesta oli yllättävän tyhjä huomioiden sen, että poltin toistamiseen kahden päivän sisällä jättikatkarapuani. Näillä piuhoilla totesin sen vasta mennessäni iltasuihkuun, ennen kupillista hyvää ja ravitsevaa kamomillateetä.
Kyseinen puisto on urheilijan Mekka monine harrastusmahdollisuuksineen. Olipa pitkä sana. Mua kiinnosti lähinnä rullakiekkokaukalo, pikku- Intialaisten väsäämän krikettikentän takana. Sieltä löytykin pari patonkia, jotka päätiin haastaa rankkareille pikku vedon värittämänä.
Veto oli Karjala-tölkki vs Halifaxin matka. Eli jos voitan Alex kustantaa mut pääkallopaikalle. Itsekeskeisenä ja henxelit paukkuen menin soitellen sotaan ja kuinka ollakkaan, kippas kappas, kärsään tuli. Sinne meni Halifaxin lippu tuhkana tuuleen ja nöyryytyksen määrä oli messevä. Mitä tästä opin? En mitään! Toivottavasti Leijonat otti onkeensa Norja- mazista, vaik voittohan sielt loppupeleis irtos.
Kadonnut Saku kalvoi kuitenkin autistista mieltäni ja päätin jatkaa metskausta. Kirves oli jo puoliksi kaivossa, mut kelasin koittaa viel yhtä mestaa. Lähteeltä, jota en voi paljastaa sain faktaa, että Koivun poika makailee itäisellä Sherbrookilla, josta myös kävin hänet bustaamassa.
Tiistaina olis kiikarissa yhden miehen mobilisointi, kohteena kalasatama ja tuhansia kiekkofaneja, se miten äijän käy, selvii taas täältä. Oha se varma.
Aihe: Pete lätkän MM-finaaliin | Avainsanat: lätkän mm, montreal canadiens, petefinaaliin
Ohan se varma, et eilisen jäljiltä ei ollut kovinkaan viriili olotila. Suomen 5-1voitto tuntu aamul 100- muna häviöltä, Frankfurtin ja ehkä Euroopan suurimmassa suihkutilassa. Tilannetta korjattiin parhaalla mahdollisella tavalla, pikaisesti.
Aivan järjettömän säädön jälkeen lentokentällä sain raahattua hanurini koneeseen viime hetkillä ja ilokseni huomasin, että pikku viilaamisella sain käyttööni koko kolmosen penkkirivin reilun seitsemän timman erikoiskokeen ajaksi.
Montrealissa vettä tuli kuin aisaa ja katukuva muistutti lähinnä aavekaupunkia. Lasinsirujen ja muiden jätöksien määrä ei viestittänyt paikallisesta vapusta, vaan Canadiensin edellisyön tappiosta ja kauden loppumisesta. Vallitseva atmosfääri oli lähinnä maanisdepressiivinen ja se huokui joka taholta.
Eiku hirveä sarvista ja Bell Centren hoodeille pokailee sakkii, mut oli harvinaisen vaikeeta päästä juttusille jengin kans. Parin puoliväkisinmakaamishaastattelun jälkeen selväksi tuli, että ne Kanukit jotka väittävät välittävänsä MM- kisoista, valehtelevat. Värityksiä riittää, mutta korvat heiluvat nii, et kintut o parikyt senttiä maanpinnasta.
Tää pvä meni lähinnä ihmetellessä ja jetlagia vastaan taistellessa, ehkä myös hieman opetellessa ranskaa. Aika hiljasta. Huominen olis vielä tarkotus tallustella näitä polkuja ja samalla katsastella tilannetta, miten saa kiikutettua itsensä 1200 km:n päähän Halifaxiin keskiviikkoon mennessä. Tidinz.
Se o toistasex siin ja huomenna palataan mm. Suomen mazin merkeissä astialle. HäpHäp.
